01
maalis

. Posted in Yleiset

Kylien ääni -hanke

Kylien ääni on kolmen Leader-ryhmän (Pirityiset, Aktion Österbotten ja Yhyres) yhteinen kylien kehittämishanke. Pirityiset toteuttaa hanketta omalla toimialueellaan, johon kuuluvat Halsua, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi ja Veteli sekä Kokkolan maaseutualueet Kälviä, Lohtaja ja Ullava. Leader-ryhmien omien tapahtumien lisäksi hankkeessa on myös yhteisiä tapahtumia hyvien käytäntöjen vaihtamiseksi.

Kylien ääni -hankkeessa kehitetään kylien yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Hankkeen avulla myös lisätään maaseutualueiden aktiivisuutta ja osallisuutta sekä edistetään asuinympäristön ekologisuutta ja turvallisuutta. Asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia itseään, elinympäristöään ja palvelujaan koskevaan suunnitteluun edistetään.

Lisätiedot: toiminnanjohtaja Elina Itäniemi, puh. 044 748 5488, elina.itaniemi(at)pirityiset.fi

 

Hankkeessa tulevaa ja tapahtunutta

 

Matka Strömsöön

Pirityiset järjestää toiminta-alueensa kyläläisille retken Vaasaan Eurooppa-päivänä ti 9.5.2017. Vierailemme televisiosta tutussa Strömsössä sekä maailman perintöalueella Merten Talossa. Retki toteutetaan yhteistyössä Rannikko-Pohjanmaalla toimivan Aktion Österbottenin ja Kyrönmaalla toimivan Leader Yhyres ry:n kanssa. Samalla on tarkoituksena pohtia yhdessä, miten alueiden kyliä voitaisiin kehittää. Lue lisää täältä.

 

Turvallisuuspäivät yläkoululaisille

Toukokuussa 2017 järjestetään Pirityisten toiminta-alueen yläkoululaisille turvallisuuspäiviä.

 

Meidän turvallinen kylä -koulutukset

Syksyllä 2016 ja keväällä 2017 järjestetään kyläturvallisuuskoulutuksia Pirityisten toimialueella. Ohjelmassa on mm. alkusammutuskoulutusta ja opetellaan omatoimista varautumista arjen häiriötilanteisiin.

 

Kuvia kyliltä -valokuvaprojekti

Kuvia kyliltä -valokuvaprojekti kutsuu valokuvauksesta kiinnostuneita henkilöitä kertomaan kuvin, miltä kylät näyttävät vuonna 2017. Tavoitteena on kuvata kylänäkymiä ja kylien olemusta, ihmisiä ja tapahtumia. Kuvia kyliltä projekti alkoi syksyllä 2016 nuorten projektina, jonka kuvat ovat nähtävissä täällä. Keväällä 2017 laajentui koskemaan kaikenikäisiä kuvaajia.

 

Naistenpäivän tapahtumat 8.3.

Vuonna 2017 järjestettiin Ilta naisille -tapahtuma Kälviällä. Vuonna 2016 ohjelmassa oli Ääniä kyliltä -tapahtuma Kaustisella, jossa kuultiin keskipohjalaisten naisten esittämää stand-upia.

 

Kasvisruokakurssit

Syyskuussa 2016 järjestettiin kolme kasvisruokakurssia. Lohtajalla, Halsualla ja Ullavassa kokattiin monipuolisia ja maukkaita aterioita uuden sadon kasviksista. Ohjaajana toimi Seija Varila Maa- ja kotitalousnaisista.

kasvishalsua MG 1283   kasvishalsua1237

 

Nuorten tapahtumia

Syksyllä 2016 järjestettiin monenlaista ohjelmaa nuorille: frisbeegolftapahtuma, tanssikurssi, elokuvailta, lavatanssit, rap-workshop ja bänditalkoopäivä.

 MG 9078    MG 9406

 

Tutustumismatka Uumajaan

Kylätoimijoille järjestettiin 17.-19.6.2016 matka Uumajaan, jossa tutustuttiin eri hankerahoituskohteisiin ja tavattiin sikäläisiä yhdistys- ja kylätoimijoita. Matkalla oli osallistujia myös Aktion Österbottenin ja Leader Yhyres ry:n alueelta. Lue matkan annista ryhmien yhteisestä blogista.