Onnittelut myönteisestä hanketukipäätöksestä
Lue päätös ja sen ehdot erityisen huolellisesti, sillä hanketta on toteutettava hyväksytyn hankesuunnitelman mukaan. On siis tärkeää, että toteuttaja ja/tai hankevetäjät ymmärtävät hanketukipäätöksen sisällön ja ehdot.
Jos joku asia tukipäätöksessä mietityttää tai on epäselvää, ota yhteyttä Pirityiset ry:n toimistolle.
Muista kirjanpito!
Perusta hankkeelle kirjanpitoon oma kustannuspaikka. Toimita kirjanpitäjälle kopio hanketukipäätöksestä heti sen saatuasi. Käykää se yhdessä läpi, niin kirjanpitäjä tietää, kuinka toimia. Lue lisää hankkeen taloushallinnasta hankkeen talous-sivuilta.
Muuttuvatko suunnitelmat?
Aina hanke ei etene niin kuin on suunniteltu, vaan syystä tai toisesta toimenpiteet muuttuvat. Ilmoita muutoksista etukäteen rahoittajalle. Hae muutospäätöstä ennen kuin uutta tai muutettua toimenpidettä toteutetaan.
Viestintä
Hankkeista on hyvä tiedottaa yleisesti vähintään sen alkaessa ja päättyessä. Hankkeen aikana kannattaa lisäksi tehdä lehdistötiedotteita hankkeen aikaansaannoksista. Kun kerrot hankkeestasi, muista mainita, että hankkeesi on saanut leader-rahoitusta Pirityiset ry:ltä.
Hankepaperit samaan mappiin
Hankkeen hallintaa helpottaa, kun kaikki hankkeen asiapaperit kootaan samaan hankemappiin. Siinä kannattaa säilyttää virallisten asiapapereiden lisäksi kaikki muistiot, kokouspöytäkirjat, osanottajalistat, tehdyt esitteet, lehtileikkeet ja tärkeimmät sähköpostiviestit. Valokuvista voi olla paljon iloa myöhemmin!
Pirityiset ry, Kansantaiteenkeskus (PL 40)